maanantai 19. syyskuuta 2011

Sarjakuvafestarien satoa

Muutaman viikon työmatkaputken jälkeen oli taas aika sukeltaa sarjakuvan pariiin Helsingin sarjakuvafestareilla.

Jälleen kerran pääsin noudattamaan omaa ajatustani sarjakuvien ostamisesta: kotimaista uutta ja pienkustannetta, ulkomaista suomennettua ja jotain erikoisempaa. Lisäksi jotain divarikamaa.

Uutena kotimaisena ostin JP Ahosen "Kypsyyskokeen" (Villimpi Pohjola 3), johon sain tekijältä aivan mahtavan ninja-nimmarin (ks. Flight). Toivottavasti näemme jatkossa myös ninja-albumin. Villimmän pohjolan opiskelumaailma ja tässä kirjassa sitä seuraava aikuistuminen tuntuvat tutuilta ja kuten takakannessa todetaan hahmoihin pystyy samaistumaan.

Pienlehtitaivaasta lähti mukaani vain kaksi kirjaa, koska en ollut hirveän tyytyväinen tajontaan. Aika moni tekijä oli harmikseni siirtynyt mangatyyliin. P.A. Mannisen "Unisarjakuvia" (Lempo Kustannus, 2011) jatkoi pitkää Mannis-ostosteni sarjaa. Jostain syystä varsinkin Kapteeni Kuolio kuuluu pitkäaikaisiin suosikkeihini. Manninen sanoi, että kustantajalta tulossa ollut laatikko oli ollut hukassa niin, että oli ollut vähällä ettei kirjaa saatu esille. Toinen ostokseni oli Reetta Niemensivun "Aavepianisti ja muita kertomuksia" (Suuri Kurpitsa, 2011). Pidin kovasti hänen esikoisestaan "Lempi ja rakkaus" (Suuri Kurpitsa, 2010).

Kuten aiemmin mainitsin Egmontilta oli tulossa runsaasti uutuuksia. Niistä ostin vain kaksi kiinnostavinta: Edgar P. Jabobs "Miekkakalan salaisuus, Osa 2: Mortimerin pako"blogijuttu) ja Parme & Trondheim "Paniikki Atlantilla"blogijuttu). Olen viime aikoina lukenut useammankin Blake & Mortimerin, joten halusin lukea ensimmäisen kaksoistarinan kokonaisuudessaan. Olin ollut hieman epäileväinen uusimman Pikon ja Fantasion tyylistä, joten halusin päästä lukemaan sen. Harmikseni se oli liian slapstick-tyylinen.

Erikoisempien ulkomaisten ostokseni tein englantilaisen Nobrow-kustantamon pöydältä: "A Graphic Cosmogony" (2010) ja Luke Pearson "Everything we miss" (2011). Ensimmäinen on kokoelma maailmansyntytarinoita. Kirjassa on 24 piirtäjältä seitsemänsivuinen tarina. Kun näytin kirjaa kotona vaimo totesi osuvasti, että tähän kokoelmaan olisivat tyylinsä puolesta sopineet mainiosti sekä Matti Hagelberg että David B. En tuntenut Nobrow-kustantamon tuotantoa etukäteen, mutta olisin ostanut useammankin kirjan, jos olisi ollut enemmän rahaa (onneksi otan mukaan vain rajatun ostoskassan).

Divariosastolta ostimme tytölleni Jubaa: kaksi Viiviä ja Wagneria sekä yhden Minervan. Itse olen lainannut Jubat lähinnä kirjastosta, mutta lapset lukevat näitä mielellään  useampaankin kertaan. Itselleni ostin Hugo Prattin "Mu - kadonnut manner" (Jalava,  1992) Corto Maltese -kokoelmani jatkoksi. Olisi pitänyt ostaa kaikki nuo albumit tuoreeltaan, sillä uudenveroisen hinta on nykyään aika kova. Sain keväällä Q-teatterin näytelmästä uuden innoituksen palata Cortojen pariin ja totesin albumikokoelmani olevan aika vajavainen.

Kävin kuuntelemassa myös paria keskustelua ja yhtä esitystä. Ensimmäiseksi kuuntelin keskustelua Maijastiina Vileniuksen ja Pertti Jarlan kirjasta "Minä sulle homonyymit näytän", joka perustuu Vileniuksen saman nimiseen graduun. (» linkki). Keskustelussa puhuttiin kielellisestä leikittelystä, mutta Jarla totesi ettei haluaisin Fingerporien perustuvan pelkästään sanaleikkeihin vaan toivoo pystyvänsä tuomaan strippehin muutakin. Itse kirja on melko lähellä gradua, sillä teoriaa ei ole juurikaan voinut karsia.

Seuraavaksi ehdin hetkeksi kymmpikirjastoon kuuntelmaan JP Ahosen haastattelua, ennen kuin piti rynnätä alakertaan Postimuseoon kuuntelemaan Bryan Talbotia. Päällekkäisyys oli harmi, oska keskustelu oli käymässä kiinostavaksi. Ahonen kertoi uransa alusta ja työtavoistaan. Ei vaikuta kovin boheemilta elämäntavalta tehdä 12-15 tuntista työpäivää. Hän sanoikin, että esim. Journalisti-lehdessä ilmestyvän Puskaradio-sarjan käsikirjoitukseen menee noin yksi työpäivä. Kun lähdin, Ahonen oli juuri vastaamassa kysymykseen käsikirjoittamisen ja piirtämisen suhteesta. Olen usein pohdiskellut sarjakuvakäsikirjoittamisen vaikeutta, koska monissa pidempään jatkuvissa sarjoissa näkee, että homma kaatuu usein juuri käsikirjoituksen puutteisiin tai sekavuuteen. Lyhyempien tarnoiden vaatima tiiviys varmasti vaatii huomattavasti aivotyötä.

Talbot piti esitelmän antropomorfismista sarjakuvissa liittyen hänen Grandville-kirjoihinsa (» blogijuttu). Hän esitteli sekä yleistä eläinhahmojen käyttöä että häntä inspiroineita piirtäjiä. Kirjoista löytyykin runsaasti viittauksia muihin teoksiin. Talbotin esityksestä sai myö laajemman käsityksen brittiläisen sarjakuvan historiasta. Kiinnostavaa oli kuulla esimerkiksi 1900-luvun alun brittilehtien kovasta kilpailusta. Daily Mirror oli ensimmäinen brittilehti, joka toi sarjakuvan sivuilleen. Tiger Tim alkoikin houkutella lukijoita ostamaan Daily Mirroria. Vastaiskuna Daily Mail tilasi 1915 oman sarjakuvan: Teddy Tail, joka saikin valtavan suosion, mikä puolestaan sai muutkin lehdet kiinnostumaan sarjakuvista. Kuuluisin näistä on Daily Expressissä vuonna 1920 alkanut Rupert Bear (suomeksi Roope Karhu). Kirjoja on 1970-luvulla julkaissut Otava (» Helmet). Roope Karhu on myös esiintynyt televisiossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti