Blake (tiedustelu-upseeri) ja Mortimer (tiedemies) törmäävät omituiseen tapahtumaan ja päätyvät huiman seikkailun jälkeen pahiksen jäljille, joka useimmiten on eversti Olrik.
Historiaa
Blake ja Mortimer -sarjan loi belgialainen Edgar P. Jacobs. Ensimmäinen albumi "Le Secret de l'Espadon, Tome 1" ilmestyi vuonna 1950 ja viimeinen, eli yhdestoista, Jacobsin valmiiksi saama "Les trois Formules du Professeur Sato, Tome 1: Mortimer à Tokyo" vuonna 1977. Sarja on siis kylmän sodan aikainen tuote, mikä näkyykin juonissa.
Bob de Moor, Barelli-sarjan tekijä, viimeisteli Jacobsilta kesken jääneen "Les trois Formules du Professeur Sato, Tome 2: Mortimer contre Mortimer" -kirja, joka ilmestyi vuonna 1990.
Sarjassa on sittemmin ilmestynyt seitsemän albumia ranskaksi useiden eri. Englanniksi kuudes on työn alla.
Suomeksi on ilmestynyt vain hajanaisia tarinoita: vuonna 1989 Jalavalta "Aikakone" (9. tarina), vuonna 1990 Semiciltä "Keltainen merkki" (6.) ja "S.O.S. meteoreita" (8.). Vuonna 2010 Egmont uskaltautui jälleen aloittamaan sarjan julkaisun. Nyt aloitettiin ensimmäisestä tarinasta "Miekkakalan salaisuus, Osa 1: Uskomaton takaa-ajo", jolle on tulossa jatkoa tänä vuonna (julkaisupäiväksi ilmoitettu 14.9.2011).
Mikäli sarja kiinnostaa, pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy kaikki suomennetut, yhdeksän englanninkielistä, kaksi ranskankielistä ja yksi ruotsinkielinen albumi sekä englanninkielinen CD-ROM-versio "Aikakoneesta".
Mikäli sarja kiinnostaa, pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy kaikki suomennetut, yhdeksän englanninkielistä, kaksi ranskankielistä ja yksi ruotsinkielinen albumi sekä englanninkielinen CD-ROM-versio "Aikakoneesta".
Seikkailut
Näissä tarinoissa eletään (edelleen) kylmän sodan aikaa: hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Tietyllä tavalla Blaken ja Mortimerin maailma muistuttaa James Bondin maailmaa, jossa pahat tiedemiehet yrittävät tuhota tai alistaa maailman mahtavilla keksinnöillään. Ensimmäinen Ian Flemingin James Bond -kirja "Casino Royal" ilmestyikin 1953 vain kolme vuotta ensimmäisen Blake ja Mortimer -albumin jälkeen.
Brittiläistä imperiumilla, jota Blake ja Mortimer puolustavat, on useimmiten vastassaan paha valtio, jota ei ole useinkaan nimetty todellisen maan mukaan. Arkkivihollinen eversti Olrik on tyypillisesti etsiytynyt tämän valtion palvelukseen ja kohta albumista toiseen päähenkilömme. Tarinoiden lopussa Olrik onnistuu pakenemaan ja vannoo kostoa.
Miekkakalan salaisuuden ensimmäisessä osassa juoni ei vielä saa pääosaa, koska suuri osa albumista on takaa-ajoa. Myöhemmissä kirjoissa juoni kiemuroinen korostuu.
Kuten niin montaa muutakin vanhaa ja suosittua albumisarjan kohdalla, myös Blakea ja Mortimeria jatkavat nyt uudet tekijät. He ovat pysytelleet uskollisina alkuperäiselle tyylille. Piirrostyylissä ei juuri huomaa muutosta ja, mikä tärkeintä, juonien taso ei mielestäni ole päässyt lässähtämään. Hatun noston arvoinen suoritus uudemmilta tekijöiltä, jotka eivät tosiaankaan ole olleet mitään aloittelijoita:
- Van Hamme: mm. Thorgal, Chninkel, XIII ja Largo Winch
- Benoît (mukana tekemässä): mm. Tintti, Veikko, Tette ja Jykke, Barelli, Alix, Yoko Tsuno
- Yves Sente: mm. Thorgal
- André Juillard: työskennellyt Jacques Martinin (Alixin tekijä) kanssa
Futuristista tiedettä, perinteiset arvot
Eräs Blake ja Mortimerin tunnusomaisimpia piirteitä (tekstin määrän jälkeen) on uskomattomien keksintöjen vilinä: raketteja, tietokoneita, aikakone, sääkone, supersukellusvene, jne. Sankareista ja pahiksista puolet on sotilaita/agentteja ja toinen puoli tiedemiehiä. Mortimer on fyysikko, mutta joutuu sekaantumaan kaikenlaiseen tieteeseen.Usko tieteen voimaan on sarjassa hyvin vahva.
Blake ja Mortimer ei ole kaikkien sarjakuvaa. Sarjalle on tyypillistä runsas, jopa aivan liiallinen, selittäminen. Tarinat ovat sen verran monimutkaisia, että syitä ja seurauksia sekä kaiken takana olevaa historiaa, käydään läpi erittäin perusteellisesti. Albumin lukeminen vaati aikaa ja paneutumista. Lisäksi kirjat ovat hyvin vakavia. Sekä päähenkilöt että konnat ovat asiat tosissaan, eivätkä heittele sutkauksia tai vitsejä seikkailujen lomaan. Sarjasta myös puuttuvat koomisen hauskat hahmot
Blaken ja Mortimerin seikkailuissa naiset ovat olleet lähinnä ohikulkijoiden roolissa. Vuonna 2000 ilmestyneessä "La machination Voronov" -kirjassa neuvostotiedenainen Nastasia saa puheroolin. Häntä pelastetaan ja ainakin kirjassa "Le sanctuaire du Gondwana" hän pääsee tekemään tiedettäkin. "Les sarcophages du 6e continent " kirjoissa käsitellään Mortimerin nuoruutta ja rakkautta intialaiseen neitoon, jolla on kirjoissa merkittävä rooli (jätetään juonipaljastus väliin tällä kertaa). Uudet tekijät (Sente & Juillard) ovat siis ottaneet lyhyen askeleen kohti tasa-arvoa.
Tekstaus: käsin vai koneella?
Luin äskettäin "Aikakone"-tarinan ruotsiksi ("Den djävulska fällan"), jonka olin ostanut ennen kuin Blakea ja Mortimeria oli ruvettu suomentamaan. Ruotsinkielisen painoksen tekstaus on aika huonoa, mm. "t" ja "l" eivät kunnolla erotu toisistaan ja sananvälit ovat aika viitteellisiä. Oli aika raskas lukukokemus. Semicin 1990 julkaiseman suomenkielinen versio on tekstattu huolimattomasti, mikä ei sovi näin runsastekstisiin kirjoihin. Egmontin uudessa kirjassa tekstit on ladottu koneella, mikä on toki selkeälukuista, mutta aika tyhmän näköistä. Kuplissa on paikoitellen aika suuret tyhjät reunukset tekstin ympärillä. Paras minun lukemani jälki löytyy englanninkielisistä painoksista. Näin laajamittainen huolellinen käsityö tullee aika kalliiksi.
Linkkejä
Miekkakalan salaisuus osa 1:n arvostelu kvaak.fi:ssä.
Ranskankielinen Blaken ja Mortimerin kotisivu.
Kimmo Lakoman julkaisuluettelo.
Blaken ja Mortimerin arkkivihollinen on saanut piirteensä ja tyylinsä Jacobsilta itseltään. Vai mitä mieltä olette?
Jacobs on ottanut ystävistään Jacques Laudysta ja Jacques Von Melkebekestä mallia piirtäessään Blaken ja Mortimerin.
